Uforetkellä
Oli tammikuinen ilta 2016, pakkasta reilut 20 astetta ja kaksi päättäväistä ufotutkijaa matkalla kohti "pomminvarmaa" ufokontaktia. Kuin enteellisesti ystäväni Toyota Tercelistä olivat sammuneet ajovalot joten jouduimme ajamaan viimeiset kilometrit hätävilkkujen avulla koska parkkivalot eivät valaisseet riittävästi. Tähdet tuikkivat taivaalla ja Otavan-tähtikuvio oli juuri oikeassa kulmassa taivaanrantaan nähden kun saavuimme karttaamme merkittyyn paikkaan. Olimme valmistautuneet tähän huolella ja mikään ei voisi tällä kertaa mennä pieleen.
Edellisvuotinen hyvin dramaattisen päätöksen saanut edellinen uforetkemme oli enää muisto vain ja siitä olimme ottaneet opiksemme. Ehkä suurin virhe, puutteellisten varusteidemme ohella, oli ollut ettemme vielä silloin osanneet kommunikoida humanoidien kanssa. Nyt sitä ongelmaa ei enää ollut sillä ystäväni oli opiskellut ahkerasti linnunratamme yleiskieltä ja saanut siitä jopa diplomin. Emme pitäneet todennäköisenä että tapaamamme "vieraat" tulisivat linnunradan ulkopuolelta, tai mahdollisuus oli olemassa mutta pidimme sitä pienenä. Myös silloin saamamme vakavat paleltumat olivat jo parantuneet ja hypotermiakin hoidettu asianmukaisesti.
Seisoimme hetken tähtitaivasta ihaillen ja nautimme hiljaisuudesta. Pakkanen oli kiristymässä mutta elimistöjemme adrenaliinin tuotanto piti huolen ettemme palele. Ystäväni nosti selkäänsä kesällä hankkimamme neuvostoliittolaisvalmisteisen puoliraskaan ufotutkintakaluston, UT-237:n ja päällämme oli jo valmiiksi niinikään neuvostoliittolaiset KUZ-asut. Kyseiset asuthan ovat sähkölämmitteiset ja sitä varten minun selkääni asetettiin raskaat kadmium-akut. Mukanamme oli myös Ultra-lehden erikoispainos vuodelta -90, jonka kannessa komeili laika-koira. Lämmikkeeksi olimme valinneet venäläistä Kosmonaut-kahvia, jota löytyi kaksi termospullollista. Tietenkin tarvikkeisiin kuului noin 100 metriä kuparilankaa ja Galilein kaukoputki, joka oli ystäväni rakentama. Tarvikkeet tähän tärkeään laitteeseen löytyivät läheisestä kierrätyskeskuksesta jonne oli päätynyt erään optikkoliikkeen konkurssipesän kalusto. Kaukoputken linssit olivat ikivanhan näöntarkastuskoneen linssejä. Tarkastin vielä että taskustani löytyi sekä Ufo-tieteen lyhyen oppimäärän, että Ufo-tieteen keskipitkän oppimäärän päästötodistukset jotka olin hankkinut Himangan kansalaisopiston iltalinjalta. Kaikki oli valmista ja seikkailu saattoi alkaa.
Kuljimme noin tunnin verran maaston muotoja myötäillen eli ns. harjanteita pitkin jotta emme joutuisi syvään lumeen. Tarkennan vielä että ufotutkintakalustomme oli keskiraskas UT-237, eikä puoliraskas kuten aiemmin virheellisesti kerroin. Tämä laitteistohan painaa yli 60 kiloa joten syvän lumen välttely oli vähintäänkin viisasta. Kertasin mielessäni Tapani Kuninkaan kirjoituksia Ultra-lehdestä. Varsinkin artikkeleita: Ufoja!!, Valopalloja Pöljän tanssilavalla sekä ennen kaikkea Ufoja Mikkelin Suojalammella!(joka oli huikea tarina ja minun suosikkini). Ihoni meni näistä tarinoista kananlihalle mutta sähkölämmitteinen KUZ-pukuni sai orvasketeni taas normaaliin muotoonsa. Tuo Suojalammen tapaushan oli vuonna -57 ja sillä oli toistakymmentä todistajaa, satavarma ufokontakti siis.
Klo. 21.40 kaikki alkoi mennä pieleen. Olimme pysähtyneet eräälle kukkulalle tarkastamaan jäniksen jälkiä. Tutkimme niistä lumirakeiden murtumisjälkiä, tarkoituksena saada selville onko kyseinen jänis kenties kulkenut takaperin(kauan tunnettu ilmiö joka enteilee ufokontaktia). Tässä vaiheessa ystäväni huomasi minulla olevan vain kaksipatterisen Mini Magliten. Onnistunut ufotutkinta vaatii aina kolmepatterisen lampun!! Paha paha paha virhe! Tässä vaiheessa olisi pitänyt perääntyä mutta pyysin vain anteeksi hölmöyttäni ja ilmaisin haluni jatkaa retkeä, johon ystäväni vastahakoisesti suostuikin. Pian löysimme hirven jäljet(ja aivan oikein, takaperin), seuraavaksi sinisorsan ja lopuksi strutsin! Ja kaikki olivat kulkeneet takaperin!! Kohtalomme oli jo sinetöity mutta emme vielä tienneet sitä.
Viisitoista minuuttia myöhemmin keskiraskas tutkimuskalustomme UT-237 alkoi hälyyttää. Mittarit olivat nousseet punaiselle alueelle ja beccerellit pyörivät vinhasti. Kaivoin repusta tuon Ultra-lehden erikoisnumeron jonka kantta koristi uljas laika-koira. Etsin sieltä epätoivoisesti sivua jolla selitettiin UT-237:n mittarin lukemien merkitystä. Puristin myös hetken aikaa vapisevissa käsissäni Himangan kansalais-opiston päästötodistuksia, nyt niitä todellakin tarvittiin! Ystäväni tarkkaili ympäristöä lampulla ja huomasi noin viiden metrin päässä sivullamme valtavat räpylän jäljet. Hän kiiruhti katsomaan niitä. Krokotiili !! tai Alien !! Olin laskea alleni, olin niin onnellinen! Tajusin että kuvani tulisi komeilemaan joka ikisen Ufo-alan julkaisun kannessa ympäri maailmaa. Lisäksi minua haastateltaisiin väsymykseen asti ja pääsisin uutisiin. Ehkä jopa Late Night Showhun.
Yhtäkkiä ystäväni parkaisi: Pillerit ja happo! Hitto, olin unohtanut ne paistatellessani kuuluisuudellani. Kaivoimme repustani ukrainalaisvalmisteiset plutoniumkapselit ja joimme päälle pullolliset laimennettua suolahappoa. Olimme todella keskellä ufokontaktia ja tämän eteen olimme ponnistelleet. Mukanamme oli myös sodan aikaisia saksalaisia Pervitin-pillereitä jotka estävät väsymyksen, söimme nekin. Avasimme myös toisen termospulloistamme ja joimme Kosmonaut-kahvia kupit mieheen. Aloimme sitten tutkimaan tutkimuskalustomme mittareita ja vertasimme niitä Ultra-lehdessä annettuihin tuloksiin(esim. Murmanskin eteläpuolella vuonna -74 UT-237:n mittaamiin lukemiin). Olimme vaikuttuneita ja onnitellessamme toisiamme päätimme ottaa vielä toiset Pervitin-pillerit. Pian meistä alkoi tuntua että "vieraat" ovat jossain lähellämme ja oli aika rakentaa mukanamme olevasta kuparilangasta suoja/kommunikointihäkki. Aloimme kierrättää tuota lankaa ympärillemme mutta otimme vielä varmuuden vuoksi yhdet Pervitin-pillerit jotteivat voimamme vaan ehtyisi ratkaisevalla hetkellä. Käärimme vimmatulla vauhdilla tuota turvalankaa ympärillemme mutta "vieraiden" säteilykenttä esti lähes täydellisesti tehtävämme onnistumisen. Epätoivo alkoi hiipiä kimppuumme mutta emme antaneet sen häiritä sillä tätähän juuri olimme halunneet, Ufokontaktia. Ystäväni alkoi pitää outoa ääntä ja hänen päänsä rupesi kuplimaan! Tämä oli täydellistä!! Ihanaa!! Strutseja ja virtahepoja käveli takaperin ohitsemme!! Yllemme ilmestyi lentävä kierrätyskeskus jossa työskenteli 18-kätisiä alieneja!!!! Lihava 36-kätinen alien vilkutti minulle!!! Olin kuin taivaassa, tämän parempaa ei ole keksittykään!!!!!
Minut herätettiin valkeassa huoneessa. Näin suuresta ikkunasta että ulkona satoi lunta. Valkoiseen asuun pukeutunut nainen hymyili minulle ja kysyi haluaisinko tavata ummummum? Kysyin kuka on ummummum? Hän vastasi, ummummum. Sanoin, aha selvä. Seuraavaksi kysyin ystävääni? Valkoiseen asuun pukeutunut nainen kertoi ystäväni olevan aivan lähellä ja voivan hyvin. Sitten hän nosti päältäni peiton pois ja alkoi siivoamaan minua koska olin kuulemma sotkenut itseni. Katselin valkoisia seiniä ympärilläni ja niissä näkyviä räpylän jälkiä. Myös katossa oli selviä räpylän jälkiä. Sitten katseeni osui taas ikkunaan ja näin sinisellä taivaalla lentelevät pääskyset! Tervapääskyjä! Näin myös täydessä lehdessä olevia koivun latvoja! Aurinko paistoi, oli kesä. Kysyin nopeasti minua siivoavalta valkoiseen asuun pukeutuneelta naiselta, mikä kuukausi nyt on? Vastaus tuli, maaliskuu! Katsoin taas ulos. Pääskyset lentelivät taivaan sinessä. Sitten ystäväni kurkisti ikkunan ylälaidasta(pää alaspäin). Huusin, YSTÄVÄNI! Hän kurkisti uudestaan ja hymyili minulle. Kysyin minua siivoavalta valkoiseen asuun pukeutuneelta naiselta, monesko kerros tämä on? Sain vastauksen, viides. Ystäväni vilkutti minulle, samalla hänen kasvonsa ulkoivat virua kohti ikkunan alalaitaa. Kun otsa otti kiinni ikkunan alapuitteisiin, oli hänen kasvojensa korkeus yli metrin sillä leuka oli edelleen tukevasti ikkunan ylälaidassa... ja pääskyset lensivät. Kesä oli kauneimmillaan.
- James Alien
Edellisvuotinen hyvin dramaattisen päätöksen saanut edellinen uforetkemme oli enää muisto vain ja siitä olimme ottaneet opiksemme. Ehkä suurin virhe, puutteellisten varusteidemme ohella, oli ollut ettemme vielä silloin osanneet kommunikoida humanoidien kanssa. Nyt sitä ongelmaa ei enää ollut sillä ystäväni oli opiskellut ahkerasti linnunratamme yleiskieltä ja saanut siitä jopa diplomin. Emme pitäneet todennäköisenä että tapaamamme "vieraat" tulisivat linnunradan ulkopuolelta, tai mahdollisuus oli olemassa mutta pidimme sitä pienenä. Myös silloin saamamme vakavat paleltumat olivat jo parantuneet ja hypotermiakin hoidettu asianmukaisesti.
Seisoimme hetken tähtitaivasta ihaillen ja nautimme hiljaisuudesta. Pakkanen oli kiristymässä mutta elimistöjemme adrenaliinin tuotanto piti huolen ettemme palele. Ystäväni nosti selkäänsä kesällä hankkimamme neuvostoliittolaisvalmisteisen puoliraskaan ufotutkintakaluston, UT-237:n ja päällämme oli jo valmiiksi niinikään neuvostoliittolaiset KUZ-asut. Kyseiset asuthan ovat sähkölämmitteiset ja sitä varten minun selkääni asetettiin raskaat kadmium-akut. Mukanamme oli myös Ultra-lehden erikoispainos vuodelta -90, jonka kannessa komeili laika-koira. Lämmikkeeksi olimme valinneet venäläistä Kosmonaut-kahvia, jota löytyi kaksi termospullollista. Tietenkin tarvikkeisiin kuului noin 100 metriä kuparilankaa ja Galilein kaukoputki, joka oli ystäväni rakentama. Tarvikkeet tähän tärkeään laitteeseen löytyivät läheisestä kierrätyskeskuksesta jonne oli päätynyt erään optikkoliikkeen konkurssipesän kalusto. Kaukoputken linssit olivat ikivanhan näöntarkastuskoneen linssejä. Tarkastin vielä että taskustani löytyi sekä Ufo-tieteen lyhyen oppimäärän, että Ufo-tieteen keskipitkän oppimäärän päästötodistukset jotka olin hankkinut Himangan kansalaisopiston iltalinjalta. Kaikki oli valmista ja seikkailu saattoi alkaa.
Kuljimme noin tunnin verran maaston muotoja myötäillen eli ns. harjanteita pitkin jotta emme joutuisi syvään lumeen. Tarkennan vielä että ufotutkintakalustomme oli keskiraskas UT-237, eikä puoliraskas kuten aiemmin virheellisesti kerroin. Tämä laitteistohan painaa yli 60 kiloa joten syvän lumen välttely oli vähintäänkin viisasta. Kertasin mielessäni Tapani Kuninkaan kirjoituksia Ultra-lehdestä. Varsinkin artikkeleita: Ufoja!!, Valopalloja Pöljän tanssilavalla sekä ennen kaikkea Ufoja Mikkelin Suojalammella!(joka oli huikea tarina ja minun suosikkini). Ihoni meni näistä tarinoista kananlihalle mutta sähkölämmitteinen KUZ-pukuni sai orvasketeni taas normaaliin muotoonsa. Tuo Suojalammen tapaushan oli vuonna -57 ja sillä oli toistakymmentä todistajaa, satavarma ufokontakti siis.
Klo. 21.40 kaikki alkoi mennä pieleen. Olimme pysähtyneet eräälle kukkulalle tarkastamaan jäniksen jälkiä. Tutkimme niistä lumirakeiden murtumisjälkiä, tarkoituksena saada selville onko kyseinen jänis kenties kulkenut takaperin(kauan tunnettu ilmiö joka enteilee ufokontaktia). Tässä vaiheessa ystäväni huomasi minulla olevan vain kaksipatterisen Mini Magliten. Onnistunut ufotutkinta vaatii aina kolmepatterisen lampun!! Paha paha paha virhe! Tässä vaiheessa olisi pitänyt perääntyä mutta pyysin vain anteeksi hölmöyttäni ja ilmaisin haluni jatkaa retkeä, johon ystäväni vastahakoisesti suostuikin. Pian löysimme hirven jäljet(ja aivan oikein, takaperin), seuraavaksi sinisorsan ja lopuksi strutsin! Ja kaikki olivat kulkeneet takaperin!! Kohtalomme oli jo sinetöity mutta emme vielä tienneet sitä.
Viisitoista minuuttia myöhemmin keskiraskas tutkimuskalustomme UT-237 alkoi hälyyttää. Mittarit olivat nousseet punaiselle alueelle ja beccerellit pyörivät vinhasti. Kaivoin repusta tuon Ultra-lehden erikoisnumeron jonka kantta koristi uljas laika-koira. Etsin sieltä epätoivoisesti sivua jolla selitettiin UT-237:n mittarin lukemien merkitystä. Puristin myös hetken aikaa vapisevissa käsissäni Himangan kansalais-opiston päästötodistuksia, nyt niitä todellakin tarvittiin! Ystäväni tarkkaili ympäristöä lampulla ja huomasi noin viiden metrin päässä sivullamme valtavat räpylän jäljet. Hän kiiruhti katsomaan niitä. Krokotiili !! tai Alien !! Olin laskea alleni, olin niin onnellinen! Tajusin että kuvani tulisi komeilemaan joka ikisen Ufo-alan julkaisun kannessa ympäri maailmaa. Lisäksi minua haastateltaisiin väsymykseen asti ja pääsisin uutisiin. Ehkä jopa Late Night Showhun.
Yhtäkkiä ystäväni parkaisi: Pillerit ja happo! Hitto, olin unohtanut ne paistatellessani kuuluisuudellani. Kaivoimme repustani ukrainalaisvalmisteiset plutoniumkapselit ja joimme päälle pullolliset laimennettua suolahappoa. Olimme todella keskellä ufokontaktia ja tämän eteen olimme ponnistelleet. Mukanamme oli myös sodan aikaisia saksalaisia Pervitin-pillereitä jotka estävät väsymyksen, söimme nekin. Avasimme myös toisen termospulloistamme ja joimme Kosmonaut-kahvia kupit mieheen. Aloimme sitten tutkimaan tutkimuskalustomme mittareita ja vertasimme niitä Ultra-lehdessä annettuihin tuloksiin(esim. Murmanskin eteläpuolella vuonna -74 UT-237:n mittaamiin lukemiin). Olimme vaikuttuneita ja onnitellessamme toisiamme päätimme ottaa vielä toiset Pervitin-pillerit. Pian meistä alkoi tuntua että "vieraat" ovat jossain lähellämme ja oli aika rakentaa mukanamme olevasta kuparilangasta suoja/kommunikointihäkki. Aloimme kierrättää tuota lankaa ympärillemme mutta otimme vielä varmuuden vuoksi yhdet Pervitin-pillerit jotteivat voimamme vaan ehtyisi ratkaisevalla hetkellä. Käärimme vimmatulla vauhdilla tuota turvalankaa ympärillemme mutta "vieraiden" säteilykenttä esti lähes täydellisesti tehtävämme onnistumisen. Epätoivo alkoi hiipiä kimppuumme mutta emme antaneet sen häiritä sillä tätähän juuri olimme halunneet, Ufokontaktia. Ystäväni alkoi pitää outoa ääntä ja hänen päänsä rupesi kuplimaan! Tämä oli täydellistä!! Ihanaa!! Strutseja ja virtahepoja käveli takaperin ohitsemme!! Yllemme ilmestyi lentävä kierrätyskeskus jossa työskenteli 18-kätisiä alieneja!!!! Lihava 36-kätinen alien vilkutti minulle!!! Olin kuin taivaassa, tämän parempaa ei ole keksittykään!!!!!
Minut herätettiin valkeassa huoneessa. Näin suuresta ikkunasta että ulkona satoi lunta. Valkoiseen asuun pukeutunut nainen hymyili minulle ja kysyi haluaisinko tavata ummummum? Kysyin kuka on ummummum? Hän vastasi, ummummum. Sanoin, aha selvä. Seuraavaksi kysyin ystävääni? Valkoiseen asuun pukeutunut nainen kertoi ystäväni olevan aivan lähellä ja voivan hyvin. Sitten hän nosti päältäni peiton pois ja alkoi siivoamaan minua koska olin kuulemma sotkenut itseni. Katselin valkoisia seiniä ympärilläni ja niissä näkyviä räpylän jälkiä. Myös katossa oli selviä räpylän jälkiä. Sitten katseeni osui taas ikkunaan ja näin sinisellä taivaalla lentelevät pääskyset! Tervapääskyjä! Näin myös täydessä lehdessä olevia koivun latvoja! Aurinko paistoi, oli kesä. Kysyin nopeasti minua siivoavalta valkoiseen asuun pukeutuneelta naiselta, mikä kuukausi nyt on? Vastaus tuli, maaliskuu! Katsoin taas ulos. Pääskyset lentelivät taivaan sinessä. Sitten ystäväni kurkisti ikkunan ylälaidasta(pää alaspäin). Huusin, YSTÄVÄNI! Hän kurkisti uudestaan ja hymyili minulle. Kysyin minua siivoavalta valkoiseen asuun pukeutuneelta naiselta, monesko kerros tämä on? Sain vastauksen, viides. Ystäväni vilkutti minulle, samalla hänen kasvonsa ulkoivat virua kohti ikkunan alalaitaa. Kun otsa otti kiinni ikkunan alapuitteisiin, oli hänen kasvojensa korkeus yli metrin sillä leuka oli edelleen tukevasti ikkunan ylälaidassa... ja pääskyset lensivät. Kesä oli kauneimmillaan.
- James Alien
Sekasi ootte
VastaaPoista