Terävänenäinen mies liittyy tiimiin

Hei. Jotta meidän ufotutkijoiden elämää ei luultaisi tylsäksi ja liian turvalliseksi, kerron teille tarinan joka ei jätä ketään kylmäksi. Tarina saattaa kuullostaa uskomattomalta ja hurjalta (ja ehkä keksityltäkin), mutta meille se on arkea (ja totta).

Eräänä aamuna vastasin puhelimeeni joka ei soinut, siellä oli ystäväni. Hän kertoi rauhallisella mutta hysteerisellä äänellään että taustasäteilymittari on näyttänyt koko yön huolestuttavia arvoja. Lisäksi hänen vaimolleen on kasvanut kuusi uutta kättä tai että hän ainakin aikoisi kasvattaa nämä lisäkädet. Laskin nopeasti mielessäni että käsiä olisi silloin joko kahdeksan tai yhdeksän, tilanne olisi siis lähes kriittinen. Samassa huomasin että tiskaan edelleen samalla kädellä jolla pitelen puhelinta joka ei soinut. Olin näet pesemässä astioita kun tämä onnettomuuksien vyyhti sai alkunsa. Kuulin ystäväni hätääntyneen huudon veden alta samalla kun jo soitin äidilleni. Kerroin nopeasti tilanteen ja pyysin lupaa keskeyttää tiskausurakan. Vastaus oli tyly, tiskit ovat tärkeämmät kuin ufot! Jumalauta kostan tämän vielä, sadattelin mielessäni. Katsoin ulos ikkunasta, satoi lunta. Ei tana kele! Miksi!!? Seuraavaksi äiti pakottaisi minut lumitöihin! Äitini on nimittäin ihminen joka ei ymmärrä ufotutkimuksesta paskan vertaa. Kuinka kaltoinkohdeltuja me tiedemiehet olemmekaan.

Palasin muistoissani Venäjän matkaan jolle ystäväni kanssa aikoinaan osallistuimme. Silloin juuri romahtanut neuvostovaltojen liitto antoi parastaan, ainakin säiden puolesta. Meidän piti tutustustua Leningradissa Mihail Vrubelin taiteeseen mutta emme päässeet koskaan perille. Bussinkuljettajamme ei nimittäin löytänyt koko Leningradia koska sen nimi oli muutettu Pietariksi! Harhailimme aroilla viikkokausia kunnes käytössämme olleesta Transitista loppui polttoaine. Onneksi ystäväni ei jäänyt sormi suussa odottamaan vaan valmisti kolmesta Colt-sytyttimestä, emalipotasta ja erään matkalle osallistuneen rouvan kuukautiskupista pientislaamon. Siinä hän alkoi keitellä meille lumpeenlehdistä ja kuusenkerkistä oivaa dieseliä. Läheisestä ojasta löytämäni uraanisauvat sidottiin pikkubussimme katolle hätätapauksia varten. Varsinkin öiseen aikaan katselimme lentäviä ohjuksia ja räjähdyksiä, nämä ilotulitukset vetivät vertoja jopa Vrubelin maalauksille. Jossain vaiheessa suurlähetystö saapui miliisien kanssa luoksemme ja tarjoutui viemään meidät turvallisesti kotimaahamme. Olimme kuitenkin yhtä mieltä siitä että emme jätä Operaatio-Dieseliä kesken vaan seikkailemme tämän seikkailun loppuun. Niimpä ystäväni sai jatkaa polttoaineen valmistusta kunnes sitä olisi riittävä määrä. Aijai se oli onnellista aikaa.

Yhtäkkiä muisteluni katkesi sillä käkikellossani asuva käki alkoi kukkua. Tai sen olisi pitänyt kukkua mutta se sanoi ummummum... Silloin tiesin että nyt on tosi kyseessä! Painoin ruokapöytään pultattua hälytyspainiketta joka teki hälytyksen kieltään lipovalle miehelle (jonka pää on usein punainen), harmaapartaiselle miehelle (joka kävellessään heiluttelee humanoidimaisesti ranteitaan) sekä ystävälleni joka oli äskettäin puhelimessani joka ei soinut ja jonka vaimo kasvattaa lisäkäsiä. Jätin tiskit tiskialtaaseen vaikka tiesin siitä koituvan minulle vaikeuksia mutta tilanne oli nyt vakava. Jos jokainen hoitaisi tehtävänsä niin saisimme luultavasti tilanteen pelastettua. Toivottavasti kieltään lipovalla miehellä on puhelimessaan riittävästi virtaa sillä hänen pitää soittaa hälytyskeskukseen ja tehdä suurhälytys. Jokainen sekunti oli nyt kallis!

Kieltään lipovaa miestä ei oltu uskottu hälytyskeskuksessa ja häntä oli kehoitettu ottamaan yhteyttä häntä hoitavaan yksikköön. Sen jälkeen hän heikkohermoisena oli juonut pullon laimennettua suolahappoa ja päättänyt lähteä luokseni. Hänen autonsa ei kuitenkaan suostunut starttaamaan joten ajopeliksi valikoituikin lattianpesukone. Urheasti ja kieltään lipoen tuo soturi sitten karauttikin koko 16 kilometriä luokseni luonnonvoimia uhmaten(lumisade oli muuttunut sakeaksi). Hänen päänsä oli nyt entistäkin punaisempi.

Olin yrittänyt ottaa yhteyttä ystävääni mutta siinä onnistumatta. Ilmeisesti ystäväni vaimo oli kaikilla yhdeksällä kädellään estänyt tuon yhteyden muodostumisen. Mieleeni tuli myös pahempi mahdollisuus, jospa hän on käynyt ystävääni käsiksi... miten pahasti käykään jo yhdellä tai kahdella kädellä, saati yhdeksällä???!!! Ystäväni oli siis pois pelistä.

Harmaapartainen mies oli pahoittanut tästä kaikesta mielensä ja oli lähtenyt ostamaan uutta autoa (rahamiehet ostelee autoja sunnuntaisin). Hän oli myös pois pelistä.

Aloimme asentaa asuntoni ympäristöön ioniansoja (tuttuja Ghoastbusters-elokuvasta). Ufotutkintalaitteistoni oli sijoitettu keskeiselle paikalle sekä olimme juuri poistamassa suojapeittoja dopplertutkan päältä kun hälytysajoneuvoja kääntyi pihaani johtavalle tielle. Kapusin äkkiä alas tikapuilta ja lähdin juoksemaan varaston taakse, kieltään lipova mies seurasi perässä kieltään lipoen. Pysähdyin kaivolle ja sanoin, Tuonne alas. Punanaamainen mies katsoi kaivoon ja lipoi kieltään entistä kiivaammin. Arvasin hänen kieltäytyvän jolloin tartuin häntä niskasta ja heitin kaivoon. Samassa siniset valot jo vilkkuivat pihassa. Huusin perään, Pois alta! Ja syöksyin jalat edellä pimeään kuiluun. Vesi pärskähti ja seisoin tukevasti kaivon pohjalla. Siirryin pari metriä sivulle ja sytytin lampun. Punanaamainen mies lipoi kieltään ja piteli otsaansa. Kysyin, Kaikki hyvin? Hän nyökkäsi joten sammutin valon.

Oltuamme kieltään lipovan miehen kanssa kaivossa lähes vuorokauden, aloimme pohtia poispääsyä. Kaivon pohjalta löysimme säähavaintopallon sekä säiliöllisen heliumia. Sidoin pallon punanaamaisen miehen kengännauhoihin ja neuvoin miten käyttää heliumsäiliötä. Hänen pitäisi ylös päästyään auttaa minutkin ihmisten ilmoille. Kaikki ei tietenkään mennyt aivan suunnitelmien mukaan ja hetkeä myöhemmin tämä neropatti ampaisi taivaalle. Siellä hän sitten killui pää alaspäin kieltään lipoen. Näin hänet juuri ja juuri jossain korkeuksissa ja karjuin kuin henkeni edestä, SOITA YSTÄVÄLLENI !! Näin kuinka hän kaivoi puhelimen taskustaan ennen kuin lensi pois. Helvetti, kirosin mielessäni.

Ehkä puoli tuntia myöhemmin terävänenäinen mies kurkisti kaivoon. Hän kertoi kieltään lipovan miehen soittaneen hänelle. Homma olisi kuulemma hallinnassa ja terävänenäinen mies ampuisi ilmakiväärillä säähavaintopalloon reijän, näin kielenlipoja pääsisi hallitusti takaisin maankamaralle. Kysyin näkyykö häntä? Kuulin vastauksen, Näkyy. Terävänenäinen mies otti tuen kaivon renkaasta ja tähtäsi pitkään ennen kuin laukaisi. Kuului rääkäisy ja sitten verta hyytävä valitus! Huusin, Ei sinun sitä tappaa pitänyt! Taas pitkä tähtäys, uusi laukaus ja uusi rääkäisy. Ei helvetti! Terävänenäisen miehen ilmekkään ei värähtänyt kun hän nosti jälleen ilmakiväärin poskelleen ja alkoi tähdätä.. Bang! Ja taas huusi viaton maalitaulu taivaalla! Vittu minä tapan tuon miehen, mietin mielessäni! Terävänenä nosti taas aseen poskelleen ja tähtäsi pitkään.. Bang. Nyt taisi osua palloon sillä taivaalta kuului hirmuinen pörinä ja entistä villimpi huuto.

Varttia myöhemmin minut vedettiin köydellä ylös kaivosta. Menimme sisälle asuntooni ja keitimme kahvit. Kahvittelun päälle otimme kelpo kulauksen laimennettua suolahappoa ja kertasimme tapahtumia. Poistimme myös ilmakiväärin luodit punanaamaisen miehen polvitaipeesta, sekä pakarasta ja kainalosta, lisäksi annoimme hänelle pari Pervitin-tablettia. Terävänenäinen mies vaati päästä osaksi tiimiämme ja siihen hetken mietittyäni suostuinkin. Kaikki tuntui olevan taas kohdallaan ja yhteen ääneen totesimme: Tällaista se ufotutkijan elämä vaan on.

Päätimme jäädä terävänenäisen miehen sekä kieltään lipovan miehen kanssa pitämään tutkimusasemaa pystyssä. Myös ystävääni on saatu yhteys mutta hän on teknisiin syihin vedoten estynyt saapumasta avuksemme. Kommelluksitta ei iltakaan mennyt. Huomasimme dopplertutkaamme peukaloidun ja kiipesimme kieltään lipovan miehen kanssa (hänellä polvitaive ja kylki sidottuna, sekä pakarassa suuri laastari) sitä korjaamaan. Olimme noin kuuden metrin korkeudessa kun terävänenäinen mies liukastui vartiopaikallaan asuntoni katolla ja ilmakivääri vahingossa laukesi, luodin upotessa kielenlipojan toiseen (terveeseen) polvitaipeeseen. Pahasti parkaisten hän horjahti ja tarttui dopplertutkan sulatuslaitteistoa kannattelevaan palkkiin jolloin laitteisto irtosi ja osui häntä päähän. Tällöin hän kaatui tikapuilla taaksepäin, suoraan varastooni menevään ilmakaapeliin (sähköjohto), tuo on tietenkin avojohto ilman eristeitä. Kuului pamahdus ja kielenlipoja muuttui tulipalloksi tikapuiden ponnahtaessa takaisin kuin jojo. Hän tuli nyt suoraan minua kohti ja näin liekkien keskeltä hätääntyneet silmät ja nokisen naaman. Otin paremman asennon ja valmistauduin ottamaan hänestä kiinni mutta jalkani lipesi jäisellä tikapuulla, näin ollen hän pamahti naama edellä räystääseen. Nyt tuo miesparka retkotti lähes tajuttomana savuten ja tikapuista roikkuen. Yritin siirtyä häntä kohti mutta hänen tikkaansa alkoivat kaatumaan enkä saanut niistä kiinni. Voi helevetti, huusin kun tajusin hänen kaatuvan traktorin päälle. Kuului rysäys ja punanaamainen mies ponnahti taas ilmaan. Jotenkin hän ilmalennon aikana onnistui kääntyä ja putosi jaloilleen mutta vauhti oli liian kova ja hän oli selin menosuuntaan. Käsiään villisti heiluttaen ja kieltään lipoen miesparka juoksi takaperin suoraan kaivoon. Hetken päästä kurkistimme terävänenäisen miehen kanssa varovasti kaivon pohjalle sillä olimme varmoja urhoollisen kumppanimme menehtymisestä. Ilomme oli kuitenkin suunnaton kun hän vilkutti meille ja pyysi Pervitin-tablettia. Sieltä me tuon teräsmiehen sitten nostimme ja paikkailimme parhaan kykymme mukaan (olemme kumpikin käyneet ensiapukurssin). Hänen vaatteensa olivat palaneet joten kiedoimme hänet täkkiin ja palaneeseen päähänsä hän sai supilakin. Tarjosin hänelle mahdollisuutta päästä terveysasemalle mutta hän kieltäytyi päättäväisesti sekä ryhtyi lukemaan Ultra-lehteä kieltään lipoen. Nyt dopplertutka on toiminnassa sekä muukin ufotutkintalaitteisto viritettynä. huom. astioita en ole vieläkään pessyt, enkä pese.

Järjestimme yöksi vartiovuorot. Minä valvoisin puolesta yöstä aamukolmeen ja terävänenäinen mies kolmesta aamukuuteen. Kieltään lipovalle miehelle emme laittaneet vartiovuoroa koska hän oli niin heikossa kunnossa. Vartiopaikka oli asuntoni katolle tehty "linnoitus". Ilmakivääriin oli varattu kaksi rasiaa englantilaisia Buldog-luoteja, kummassakin 500 kutia. Ne eivät siis loppuisi ensihätään kesken. Lämmikkeeksi oli termoksellinen kahvia ja väsymyskohtauksen varalle Pervitin-tabletti. Dopplertutka oli kokoajan käynnissä ja muukin kalusto aktivoituna.

Vartiovuoroni sujui rauhallisesti, vain pari jänistä käyskenteli näköpiirissä sekä yksinäinen supikoira. Tarkastin kiikareilla että ne kulkivat varmasti pää edellä. Join muutaman kupin kahvia mutta Pervitiniä en tarvinnut, vahtivuoroni sujui siis oikein mukavasti. Kolmen aikaan herätin terävänenäisen miehen väijyvuorolleen ja painuin itse pehkuihin.

Heräsin katolta kuuluvaan tulitukseen ja pihalta kuuluviin huutoihin. Kello oli neljä. Ryntäsin ikkunaan. Tumma hahmo, ikään kuin karhu huusi ja nytkähteli marjapensaan vieressä ja terävänenäinen mies tulitti sitä katolta säälimättömästi ilmakiväärillä. Juoksin makuuhuoneesta tupaan ja näin että kieltään lipova mies ei maannut sairasvuoteellaan. Hapuilin komerosta lamauttimen jota käytetään sähkökalastuksessa ja juoksin rapulle. Tulitus jatkui ja tunnistin tuon maalitaulun kieltään lipovaksi mieheksi. Hän yritti nyt ryömiä rapun alle luotisadetta karkuun mutta terävänenä ei tuntenut sääliä. Huusin monta kertaa, LOPETA AMPUMINEN! mutta tuloksetta. Viimein kiipesin katolle ja taklasin tuon sotahullun, jonka jälkeen pidin häntä aloillaan ainakin kymmenen minuuttia. Viimein hän rauhoittui ja pääsimme antamaan ensiapua kieltään lipovalle miehelle.

Onneksi olimme kietoneet tuon kielenlipojan paksuun täkkiin, joka nyt luultavasti pelasti hänen henkensä. Täkki oli toiminut oivana luotiliivinä. Kaivoimme kuitenkin tuosta itkua tuhertavasta miehestä yli kolmekymmentä ilmakiväärin luotia, joten vähällä hän ei ollut missään nimessä päässyt. Hänen haavojaan hoitaessani päätin että heti aamulla toimitan hänen lääkärin hoitoon, kävi miten kävi. Annoin hänelle vielä muutaman kulauksen laimennettua suolahappoa ja nipun Ultra-lehtiä luettavaksi, joita hän kieltään lipoen ryhtyikin lukemaan.

Terävänenäinen mies kiipesi takaisin katolle ja minä kävin uudelleen nukkumaan. Ennen nukahtamista mietin, mitähän vielä tapahtuu...